22.1.2014

Helppo suklaakakku

Keskiviikko 22.1.2014

Ihan ensiksi minun täytyy tunnustaa, etten ole mikään hyvä leipoja. Itse asiassa olen lähipiirissäni suorastaan kuuluisa siitä, etten aikanaan saanut onnistumaan edes niitä valmiista jauheseoksesta tehtäviä muffineja, vaan tuo vetinen suklaavelli päätyi roskikseen. No, vuosien harjoittelun tuloksena  olen saanut jotain silloin tällöin onnistumaankin.

Tämä helppo suklaakakku tai oikeastaan mutakakku, jos siis jätät sen hieman valuvaksi, onnistuu yleensä aina. Tämän kakun leivoin viime sunnuntaina iltapäiväkahville ja hyvin näytti kelpaavan. :)

Tällä kertaa paistoin kakun lähes kypsäksi ja koristelin tomusokerilla. Asetin leivinpaperista leikatun lumihiutaleen jäähtyneen kakun päälle, tupsuttelin tomusokeria lumihiutaleelle ja nostin sitten leivinpaperin varovasti pois.



Kun kakku on hieman kostea, ei kuorrutusta eikä kermavaahtoa tarvita. Toki molempia voisi kakun lisänä olla, mutta näin tammikuun härkäviikoilla tarjoilin kakun hieman kevyemmin.

Tässä ohje:

4 kpl kananmunia
1,5  dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
150 g voita
200 g tummaa suklaata 70 %, suklaan määrästä ei kannata tinkiä

Mittaa kuivat aineet paitsi sokeri kulhoon ja sekoita keskenään. Sulata suklaa ja voi varovasti kattilassa, älä anna kiehua, ettei suklaa pala. Suklaan voi toki sulattaa vesihauteessakin, mutta näin on mielestäni helpompaa. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja suklaaseosta munasokerivaahtoon. Sekoita. Kaada jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla 20 - 25 min.
Jos haluat jättää kakun keskeltä raa´aksi, niin 20 min riittää. Koristele jäähtyneenä tomusokerilla.

Ja sitten vaan kahvipöytään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti