27.6.2014

Ihan pikkasen terveellisempi Mansikkakakku


 
27.6.2014
 





















































Niin kovasti teki mieli mansikkakakkua, että kauppaanhan sitä piti lähteä mansikoiden ja muiden tarvikkeiden ostoon.

Tämän reseptin keksin juuri tuossa tehdessäni ja kyllä jännitti, että mitähän siitä oikein tulee. Oiva kakkuhan se siitä tuli kuitenkin. :)

Eli tässä resepti:

Kakkupohjaan:
3 kananmunaa
1,5 dl steviasokeria
n. 1 dl eli 40 g mantelijauhoa
2 dl spelttijauhoa
1 tl vaniljasokeria
vajaa 0,5 tl jauhettua kardemummaa
2 tl leivinjauhetta

Kakkuvuoan voiteluun:
nokare voita
0,5 rkl spelttijauhoa

Kakun väliin ja päälle:
2 dl kuohukermaa
2 dl rasvatonta maitorahkaa
3 rkl steviasokeria
1 tl sitruunanmehua
1 l (tai enemmän) mansikoita
pari palaa tummaa 70 - 80 % suklaata
pari kolme pientä marenkia

Vaahdota kananmunat ja steviasokeri, sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita  ne varovasti kananmunavaahtoon. Kaada taikina jauhotettuun voideltuun vuokaan ja paista n. 15 min 200 asteisessa uunissa.
Mausta rahka ja lisää vaahdoksi vatkattu kerma rahkaan. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen kerrokseen ja kostuta pohjaa tarvittaessa sitruunalla maustetulla steviasokerivedellä. Laita puolet rahkakermaseoksesta ja mansikoista kakun väliin ja loput kakun päälle.
- Ja jotta kakku ei olisi ollut mieheni mielestä liian terveellistä, niin ripottelin vielä murskattuja marenkeja ja tummaa suklaata koko komeuden päälle.

Sitten vaan nauttimaan hyvän kahvin tai teen kanssa.
Me maistelimme reilut palat kakkua Darjeeling First Flush Teesta Valley teen kanssa ja kyllä oli ihanaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti