19.5.2015

Kahvila Kaivopirtti Kerimäellä

 


Kuvat Kotienkeli


 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Viime lauantain ostospäivämme Kerimäen kirkonkylällä kruunasi ehdottomasti tämä ihana kahvila Kaivopirtti.
 
Kahvi oli hyvää, juuri sellaista kuin hyvän kahvin kuuluukin olla. Annoin palautetta hyvästä kahvista ja kuulin, että Kaivopirtillä onkin panostettu kahviin ja ollaan tarkkoja kahvin laadusta ja siitä kuinka se valmistetaan. Ja tämän kyllä huomaa, sillä kahvi oli oikeasti hyvää.
 
Leivonnaiset olivat toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä ja oli tosi vaikea päättää mitä ottaisi. Päädyin munkkiin, joka oli erinomainen, hyvän makuinen ja hieman rapea pinnaltaan.
Kaivopirtillä, joka siis sijaitseen aivan Kerimäen suuren puukirkon edustalla, on myös suuri terassi ison puun varjossa. Me istuimme tällä kertaa sisällä ja ihailimme kirkkoa ikkunasta. Ensi kerralla on varmasti jo niin lämmintä, että jäämme ulos kahville.
 
Päivi ja Kotienkeli
 
P.S. Sisällä on muuten oikein kaunis takka. Palaakohan siinä joskus tuli asiakkaiden iloksi?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti